Esihenkilöinfossa pohdittiin työssä onnistumista
Perjantaina 16.9. pidetyssä esihenkilöingossa keskusteltiin muun muassa työhyvinvoinnista. Työhyvinvointia ja osaamisen kehittämistä tukeva johtaminen haastaa koko henkilöstön kulttuuriseen muutokseen. Aktiivinen vuoropuhelu työyksikössä johtaa parempaan osaamiseen, työkykyyn ja työsuoritukseen. Tästä hyötyvät potilas ja asiakas.
Esihenkilön on tärkeää olla läsnä työpaikoilla ja tukea henkilöstöä niin, että arjen työssä jokainen saa onnistumisen kokemuksia. Työntekijä ja esihenkilö huolehtivat yhdessä osaamisen kehittämisestä. Kuunteleminen, keskustelu ja ajoissa asioihin puuttuminen ovat esihenkilötyötä.
– Henkilöstöjohtamisen näkökulmasta on tärkeää, että myös esihenkilöt voivat hyvin. On näyttöä siitä, että esihenkilöiden työkyky on parempi silloin, kun he itse saavat tukea omilta johtajiltaan, totesi henkilöstöpäällikkö (HRD) Mikko Weissenfelt.
Työkykyä ja osaamista tukeva kulttuuri edellyttävät toimivat prosessit ja rakenteet, kuten tietojärjestelmät. Esimerkiksi kehityskeskusteluja varten on suunnitteilla sähköinen lomake, johon sisältyy myös työntekijän oma arvio työsuorituksesta.
Esihenkilöinfossa käsiteltiin myös HR-tietojärjestelmien ja henkilöstön työterveyspalveluiden valmisteluprosessia. Rekrytointipäällikkö Sari Hirsikangas esitteli vakanssihallintoon perustuvaa johtamista, täyttölupamenettelyä, henkilöstöresurssipankkia sekä osaajayksikön toimintaa.
Katso 16.9. esihenkilöinfon tallenne.
Esihenkilöinfon materiaali löytyy esihenkilöinfon omalta verkkosivulta.
Seuraava esihenkilöinfo pidetään 30.9. kello 9–10.